sunnuntai 17. joulukuuta 2017

17. luukku - Hengähdä hetkeksi: lyhyt meditaatioharjoitus


Jouluaatto on jo ensiviikolla ja monen pitäisi vielä hankkia joululahjoja, leipoa, valmistaa jouluruoat, koristella kuusi ja lista vain jatkuu. Elämme muutenkin hyvin stressaavassa maailmassa nykypäivänä ja joulun alla stressiä voi kerääntyä entistä enemmän. Varaa itsellesi tänään 5-10 minuuttia aikaa, jolloin keskityt hetkeksi hengähtämään ja antamaan itsellesi pienen lepohetken kaiken kiireen keskellä. Tänään on siis luvassa pieni meditaatioharjoitus, jossa keskitymme hengitykseen.


1. Istu lattialle tai tuolille. Ota itsellesi hyvä asento, jos istut lattialla voit ristiä jalkasi risti-istuntaan tai lotus-asentoon. Tärkeintä on pitää sekä tuolilla että lattialla istuessa selkä mahdollisimman suorana.

2. Sulje silmät, ja keskitä ajatuksesi hengitykseesi. Hengitä harjoituksen aikana nenäsi kautta.

3. Harjoituksen aikana tulemme laskemaan numeroita 10-1 ja takaisin 1-10. Joka kerta kun hengität sisään lasket yhden numeron aloittaen numerosta 10. Eli ensimmäisellä sisäänhengityksellä lasket numeron 10, seuraavalla sisäänhengityksellä numeron 9 ja jatkat näin kunnes olet hengittänyt yhteensä 10 kertaa ja olet numerossa 1.

4. Lähde nyt laskemaan numerot takaisin päin aloittaen numerosta 1, ja lopettaen harjoituksen numeroon 10.

5. Jos ajatuksesi alkavat harhailla harjoituksen aikana, palaa aina takaisin numeroon 10 ja aloita alusta.


Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Boostia kevääseen pienryhmästä 🔥

  Kevät Boost-pienryhmävalmennus on tarkoitettu sinulle, joka haluat.. ✅ kehittää kuntoasi toiminnallisella treenillä ✅ nauttia monipuolises...