Matkani kohti unelmaa

Hei kaikille!
Olen 26-vuotias syntyperäinen savolainen urheiluhieroja ja personal trainer, joka muutti vuoden 2014 elokuussa Uudellemaalle. Sanoin itseni marraskuussa irti silloisesta työstäni, ja siitä saakka olen lähtenyt pienin askelin kohti täyspäiväistä yrittäjyyttä. Seuraavaksi oma tarinani siitä, kuinka olen päätynyt liikunta- ja hyvinvointialalle sekä lähtenyt tavoittelemaan unelmaani.
Olen pienestä pitäen tykännyt - vai pitäisikö sanoa rakastanut – liikuntaa. Ala-asteen 3-6 luokat kävin liikuntapainotteisella luokalla, jolloin meillä oli viikossa viisi tuntia liikuntaa. Muistan vieläkin hyvin selvästi sen hetken, kun toisen luokan opettajani julkaisi tulokset siitä, ketkä olivat päässeet liikuntaluokalle. Jännitti niin kovin, ja odotti vain, sanotaanko oma nimi ääneen vai ei. Lopultahan se sieltä tuli, ja voi sitä riemua, kun kotona pääsi kertomaan uutisen. Ala-asteen jälkeen en jatkanut liikuntapainotteiselle yläasteen luokalle enkä hakenut liikuntalukioon. Yläasteelle hakeminen jäi erinäisistä syistä, vaikka päätöstäni mietin vielä viimeisessä opettajan kanssa käydyssä keskustelussakin. Yläasteella ja lukiossa kävin kaikki mahdolliset liikuntaan liittyvät kurssit ja osallistuin niin moniin koulujen välisiin kisoihin kuin vain oli mahdollista. Lukion liikuntadiplomissa annoin lajinäytteen ratsastuksesta, jota tuona aikana harrastin aktiivisesti kaksi kertaa viikossa valmennusryhmässä. Viime vuosina en ole päässyt kovinkaan useaan otteeseen hevosen selkään, mutta haaveilen edelleen, että pääsisin taas ratsastamaan aktiivisesti.

Lukion aikaan puntaroin ammattivaihtoehtoja poliisin ja liikunnanopettajan välillä, joista kumpikin kuitenkin karsiintui omista syistään. Poliisinura kariutui lähinnä puutteelliseen työkokemukseen, ajokorttiin ja yläasteen aikana jonkin verran heikentyneeseen näköön. Tiesin, ettei Jyväskylän pääsykokeisiin ole mitään asiaa keskiverto papereilla (ellen väärin muista niin tuolloin olisi vaatinut melkein E:n paperit, että pääsit edes pääsykokeisiin), joten loppupeleissä laitoin hakupaperit vetämään AMK:n puolelle liikunnanohjaajan koulutukseen sekä samalla Joensuussa järjestettävään urheiluhieroja koulutukseen. Lahdessa kävin liikunnanohjaajan pääsykokeissa, mutten päässyt tuolloin sisään. Jälkikäteen kun miettii, niin tein omasta ohjaustilanteestani ihan liian monimutkikkaan aikaan nähden, joten uskon sen olleen ratkaiseva tekijä siihen, mikseivät ovet avautuneet. Vierumäen pääsykokeet osuivat samalle päivälle kuin urheiluhierojan pääsykokeet, joten päätin lähteä näyttämään naamaani ISLO:lla; olinhan sentään jo yhdet liikunnanohjaaja pääsykokeet käynyt tekemässä.

Hierojan opinnot alkoivatkin Joensuussa elokuussa 2007. Vuosi oli aivan loistava, kerrankin mikään ei tuntunut pakkopullalta. Ja opettajien ammattitaito oli erinomaista. Monta kertaa on saanut kiittää Timon perusteellisia oppeja. Myönnän olevani aika vaativa hierottava oman niska-hartiaseudun suhteeni, ja vuosien aikana olen joutunut pettymään siihen kuinka vähän omaa niskaani on pyynnöistä huolimatta käsitelty. Saan kuitenkin olla kiitollinen saamastani opista, ja tiedän pystyväni tarjoamaan asiakkailleni hyvää ja monipuolista käsittelyä niska-hartiaseudun vaivoihin.

Kuten kirjoituksen alussa mainitsin, olen halunnut työskennellä liikunnan parissa jo pitkän tovin. Hierojaksi valmistuminen oli ensimmäinen etappi kohti tätä haavetta; ajattelin, jotta vaikken itse pystyisikään olemaan aktiivisesti mukana urheilijana, niin hierojana pystyn olemaan osa urheilumaailmaa. Valmistumisen jälkeen työskentelinkin kesän joensuulaisen jalkapalloseuran kanssa, ja voin kertoa, että siinä missä talven aikana niska-hartiaseudun hieronnat olivat tulleet tutuiksi, niin kesä tarjosi erinomaista vastapainoa jalkahierontojen merkeissä.

Moni hierojakoulun opiskelukavereista haki opintojen päätyttyä opiskelemaan fysioterapiaa, ja aika moni tuolle tielle taisi päästäkin. Itse en tuohon aikaan ollut kiinnostunut fysioterapian ammatista, joten jatkoin hierojana työskentelyä eräässä kuopiolaisessa fysikaalisessa hoitolaitoksessa. Vuosien aikana suoritin avoimessa yliopistossa liikuntalääketieteiden perusopinnot, kävin ravitsemustieteiden pääsykokeissa sekä lopulta valmistuin vara-ammattiini hotelli-ja ravintola-alan restonomiksi.
Epäonnistuneen yrityksen jälkeen päästä opiskelemaan suoraan lukiosta liikunta-alalle, olin ehtinyt monen vuoden ajan miettimään asioita. Ja lopulta ajatus alkoi kirkastua siitä, että ehkä itselleni oli kuitenkin luonnollisempaa ohjata yksilöä kuin suurta ryhmää, minkä takia haave personal trainerin ammatista alkoi vahvistua. Koko restonomiopintojen ajan tutkailin jatkuvasti eri liikunta-alan koulutuksia, ja mietin kuinka nopeasti pystyisin valmistumisen jälkeen keräämään rahat personal trainer-opintoihin. Lähemmäs 5000 euron koulutukset eivät tuolloin kuulostaneet ihan hetkeen realistisilta tavoitteilta. 

Vuoden 2013 kesällä huomasin Tsempparin tarjouksen PT-kurssista, ja tuo oli ensimmäinen kerta kun haaveeni toteutuminen tuntui konkreettiselta. Vatvoin ajatusta päässäni monta päivää: olenko valmis, pystyisinkö tekemään sen jne. Epäilykset itseään vastaan olivat suuret, mutta tukevan ja rohkaisevan kihlattuni ansiosta pääsin epäilyksistäni yli ja varasin itselleni paikan.

Aloitin anatomian kertaamisen heti kesätöiden päätyttyä ja syksyllä postiluukusta tipahti myös kaksi kurssikirjaa, jotka piti lukea ennen tammikuussa alkavaa kurssia. Syksyn ja alkutalven aikana luin ja kertailin kaiken maailman asioita niin hierojakoulun ajalta kuin liikuntalääketieteen apron opinnoista sekä tietysti kurssi- ja muista alan kirjoista. Tammikuussa matkasin ensimmäistä viikonloppua varten Helsinkiin, ja kyllähän sitä pieniä perhosia oli vatsassa. Tahti oli intensiivistä ja asioita ehti aina yhden viikonlopun aikana kertyä paljon. Muistan kuinka osa kurssikavereista tuskaili mitenkä paljon asiaa oli ensimmäisellä anatomian ja fysiologiaa käsittelevän viikonlopun aikana tullut. Jossain vaiheessa ensimmäistä kurssipäivää ajattelin, että haluan olla tämän kurssin paras. En edes oikein tiedä, mistä ajatus päähäni silloin tuli. Elämä toi kuitenkin mukanaan käänteitä, joiden jälkeen en oikeastaan edes miettinyt koko ajatusta, joka oli tupsahtanut päähäni ensimmäisen viikonlopun aikana. Tein vain töitä unelmani eteen.

Toukokuun lopussa takana oli viisi intensiivistä lähijaksoa ja ties kuinka monta tuntia itseopiskelua takana, oli aika matkata taas Helsinkiin ja tällä kertaa lisenssikokeisiin. Jännitystä lisäsi entisestän se, että sain alkuviikosta mahataudin kiusakseni, joka veti sängyn pohjalle. Kertaamisesta ei tullut mitään, mutta laitoin kurssilla saamamme DVD:n pyörimään ja painuin itse sängyn pohjalle kuuntelemaan silmät kiinni DVD:n oppeja. Mahatauti väistyi juuri ajallaan ja pääsin lähtemään Helsinkiin suunniteltuna ajankohtana. Lauantaipäivä meni kertaillessa ja sunnuntaina oli itse koetus. Teoriaosuuden jälkeen mieli oli luottavainen, mutta käytännönosuus jännitti eniten. Ja jos rehellisiä ollaan, niin olin sata varma, että olin onnistunut mokaamaan käytännönosuudesta yhden osion. On uskomatonta mitenkä tutuistakin asioista voi syntyä totaalinen blackout; muistan kuinka lukkoon menin saadessani ensimmäisen osion viimeisen tehtävän tietooni. Paniikkihan siinä meinasi iskeä, ja päässä pyöri ajatus ”tämä oli tässä, mokasin..”. Yritin koota ajatuksia kasaan, ja sain esitettyä vaadittavat liikkeet sekä kerrottua huomioitavat asiat turvallisuuden kannalta. Ensimmäisen osion jälkeen olin kuitenkin erittäin pettynyt itseeni.

Päivät tuntuivat pitkiltä tuloksia odotellessa, ja lopulta piina oli ohi. Olin päässyt testit läpi ilman huomautuksia! Myöhemmin kotiin saapuneessa todistuksessa komeili sanat "kurssin priimus", joka piti lukea muutamaan kertaan ennen kuin tajusin mitä se tarkoitti. Tuo päivä toi lisää uskoa siihen, että olen menossa oikeaan suuntaan elämässäni; haluan auttaa ihmisiä löytämään liikunnan ilon sekä kokemaan sen tunteen, mitä liikunnasta parhaimmillaan voi saada. Tämän lisäksi haluan antaa ihmisille avaimet pysyviin elämäntapamuutoksiin, joiden avulla pystymme elämään terveellisesti ilman jatkuvaa kalorinlaskentaan.

Liikunnan iloa ja hyvinvointia,

Ira