Näytetään tekstit, joissa on tunniste lihaskunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lihaskunto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Tavoitteita kohti: 35 cm lisää liikkuvuutta ja 73 % parannus kyykyn toistomäärään ✨




Viime viikolla pääsin todistamaan jälleen kerran valmennettavan mahtavaa kehitystä 👊

Aloitimme asiakkaan kanssa yhteistyön keväällä, ja ykköstavoitteena oli saada vuosien aikana laskenut kunto taas hiljalleen nousemaan. Alkutesteissä huomattiin selvä puoliero rintarangan liikkuvuudessa. Vasemmalla puolella jäimme 36 cm tavoitteesta, ja oikealla matkaa jäi 15 cm. Ero oli sen verran suuri, että halusin ehdottomasti lähteä tasapainottamaan tätä puolieroa. Tämä huomioitiin luonnollisesti asiakkaan ohjelmoinnissa. Eilen välitestit osoittivat, että kehitystä on tapahtunut oikeaan suuntaan niin liikkuvuudessa kuin myös lihaskunnossa.
Välitestien tuloksia




Liikkuvuutta oli tullut lisää kaikissa testeissä. Ja mikä hienointa päätavoite toteutui huikealla tavalla: rintarankaan saatiin liikkuvuutta yhteensä lisää 35 cm, kun molemmat puolet jäivät tavoitteesta vain 8 cm. Aivan huikea parannus! Ja ennen kaikkea alun suuri puoliero ollaan nyt saatu selätettyä 💪



Lihaskunnossa parannusta tapahtui jokaisella osa-alueella, ja eniten toistoja tahkottiin menemään kyykyissä. 15 toistosta 26 toistoon minuutin aikana.
Aerobistakuntoa pääsemme testaamaan seuraavalla tapaamisella, kun saamme soutulaitteen käyttöömme. Ja vahva luotto on siihen, että tuossakin testissä saadaan hyvin puristettua sekunteja ajasta pois, sillä asiakas on kertonut huomanneensa valmennuksen aikana kuinka aerobinenkunto on lähtenyt myös nousuun 👌


Varaa konsultaatioaika

Jos sinä haluat parantaa kuntoasi ja/liikkuvuuttasi, varaa itsellesi veloitukseton konsultaatioaika, ja katsotaan kuinka voimme yhdessä lähteä matkaamaan kohti vahvempaa sinua.




torstai 15. huhtikuuta 2021

Z press kuminauhalla

Z press on liike, jossa työntö pään yläpuolelle suoritetaan istuma-asennosta. Liike vaatii niin voimaa kuin liikkuvuutta. Mikäli keskivartalossa ei ole riittävästi voimaa tai et saa lonkan alueelta riittävästi liikkuvuutta tai takareitesi kiristävät liikaa, voi jo istuma-asento itsessään tuottaa vaikeuksia – puhuttamattakaan työnnön ottamisesta mukaan.


Liikkeessä ei pystytä hyödyntämään jalkojen voimaa, joten kaikki tarvittava voima on tuotettava työntävistä lihaksista sekä keskivartalosta. Z pressin avulla laitat töihin mm. olkapäät, vatsalihakset, suoran selkälihaksen sekä parannat lavan stabiliteettia.

 
Muista nämä:

Istu suorassa, säilytä hyvä ryhti.
Pidä jalat lattiassa kiinni (kantapäät, takareidet ja pakarat).
Pidä polvet suorassa.
Aktivoi keskivartalo.
Ojenna kädet suoraksi lopussa.


Katso videolta kolme eri variaatiota kuminauhalla suoritettavaan Z pressiin. Ensimmäinen variaatio on helpoin ja viimeinen haastavin. Pystyt säätämään kuminauhan vahvuudella myös liikkeen haastavuutta. Kun liike tuntuu kuminauhalla helpolta, voit lähteä tekemään liikkeen esim. käsipainojen tai tangon kanssa.


maanantai 12. huhtikuuta 2021

Kooste maaliskuun treeneistä

Julkaisen joka maanantai Instagram-tililläni päivän treenin, jonka on tarkoitus antaa pientä maustetta viikkotreeneihisi. Tässä poimintoja maaliskuun treeneistä. Ja mikäli haluat nähdä päiväntreenit aikaisemmin kannattaa vilkuilla tuonne IG-tilin puolelle, sillä se on selvästi aktiivisin oma some kanava tällä hetkellä :)

Maaliskuun treenit saivat inspiraationsa Crossfitin puolella käydyistä Open-lajeista. 



 





tiistai 19. kesäkuuta 2018

4 minuutin niskajumppa




Aikaisemmalla videolla käytiin läpi muutamia otteita, joiden avulla pystyit itse helpottamaan niskan seudun kireyksiä. Tällä kertaa luvassa tehokas kolmen liikkeen jumppa, jonka avulla vahvistat niskan sekä yläselän lihaksia. Suosittelen tekemään jumpan 2-3 kertaa viikossa.
Ensimmäiseen liikkeeseen et tarvitse välineitä, mutta toisessa liikkeessä olisi hyvä käyttää kuminauhaa, jonka avulla pystyt luomaan kevyttä vastustusta liikkeeseen. Kolmannessa liikkeessä puolestaan riittää esim. pyyhe tai huopa, jonka olet käärinyt pienelle rullalle. :)


lauantai 16. heinäkuuta 2016

Parin kanssa tehtävä BWT-harjoitusohjelma



Haluaisitko saada lisää inspiraatiota, vinkkejä liittyen hyvinvointiin, ravitsemukseen ja liikuntaan? Entä haluaisitko saada ensimmäisenä tietoosi tulevista tapahtumista sekä päästä hyödyntämään erikoistarjouksia?
Uutiskirjeen tilaajana saat kesänajan ilmaisen parin kanssa tehtävän harjoitusohjelman, jossa hyödynnetään omaa kehonpainoa etkä tarvitse siis mitään välineitä treenin tekemiseen!



Hanki harjoitusohjelma täältä.

torstai 10. joulukuuta 2015

10. luukku - Käänteinen soutu

Tänään keskitymme vahvistamaan selänlihaksia. Käänteinen soutu on oivallinen harjoite, mikäli kotoa ei löydy leuanvetotankoa tai jos tavoitteenasi on jonain päivnä vetää leukoja! Et tarvitse liikkeeseen tankoa, vaan voit käyttää esim. keittiönpöytää hyväksesi liikkeessä: asetut pöydän alle makaamaan siten, että jalat ovat pöydän alla ja otat kiinni pöydän reunasta, näin pää ei osu pöydän reunaan. Varmista kuitenkin alkuun, että pöytä on tarpeeksi tukeva.

1. Asetu tangon/pöydän alle. Ota joko myötä- tai vastaote riippuen siitä teetkö liikkeen pöydällä vai tangolla. Aktivoi keskivartalo ja pakarat.


2. Lähde vetämään itseäsi ylöspäin kohti pöydän reunaa/tankoa. Pyri aktivoimaan lapojasi mahdollisimman paljon liikkeen aikana. 

3. Yläasennossa purista lapaluita yhteen, ja palauta liike sisäänhengityksen aikana rauhallisesti suorille käsille.


4. Huomioita liikkeestä:
* Pidä selkä koko liikkeen ajan suorassa!
* Helpotetussa versiossa jalat pidetään koukussa.
* Pyri saamaan rinta tankoon kiinni - huomioi kuitenkin, ettei suora linja kärsi.
* Tee liike ylös-alas suunnassa, älä liiku taaksepäin

Tee 3 x maksimi määrä toistoja

-8.8 kg vähemmän rasvamassaa - Näin kehonkoostumus muuttui pienryhmävalmennuksessa

Kevään pienryhmissä tehtiin taas aivan huikeita tuloksia niin numeroiden valossa kuin myös liikunnan ilon löytämisessä, onnistumisen tunteis...