perjantai 12. toukokuuta 2017

Testissä bambualusvaatteet


Sain kokeiluuni Color4Care-yrityksen valikoimaan kuuluvat bambusta valmistetut alusvaatteet.
Omasta kaapista kyseisestä materiaalista valmistettuja alusvaatteita ei vielä löydykään, joten tartuin mielelläni tarjottuun tilaisuuteen, jonka avulla pääsin tutustumaan ekologisempaan vaihtoehtoon. Tilasin itselleni mustan väriset saumattomat alushousut sekä topin.
Alushousujen kohdalla jouduin hieman pettymään, sillä tilaamani M-koko oli pienehkö. Housuja pystyi toki käyttämään päivän ajan, mutta vielä miellyttävämmän tuntemuksen olisi varmasti saanut oikeamman kokoisella vaatetuksella. Eli housujen kohdalla suosittelen ottamaan yhtä kokoa isomman koon kuin mitä normaalisti käyttäisit.

Bambusta sanotaan sen olevan noin 3-4 kertaa imukykyisempi kuin esimerkiksi puuvilla. Bambu on materiaalina myös hengittävää, ja nämä kaksi ominaisuutta pääsivät testiin salibandyharjoituksissa. Tunnin hikoilun jälkeen housujen materiaali oli pysynyt suhteellisen kuivana, ja housujen materiaali tuntui miellyttävältä. Voisin nähdä kyseisten housujen olevan hyvinkin miellyttävät kuumana kesäpäivänä.



Toppi puolestaan oli kokonsa puolesta oikein istuva. Topissa ei ole paksuja saumoja, mikä tekee topista miellyttävän tuntuisen päällä. Malliltaan toppi on sporttinen, mutta älyttömästi topissa ei ole tukea, joten kovempi tehoiseen liikuntaan toppia ei kannata käyttää. Mutta arkivaatetuksen lisäksi, kevyemmät tunnit kuten pilates, kehonhuolto ja jooga onnistuvat vallan mainiosti tämän topin kanssa. Ainoa asia, jota itse kaipailin tilaamani topin malliin oli pieni toppaus. Color4Carella on toki toinenkin toppi mallistossaan, jossa on irrotettavat kupit, mutta tykästyin enemmän tilamaani topin ulkonäköön, joten jos näiden kahden mallin ominaisuuksia voisi yhdistää, niin toppi olisi lähes täydellinen. :)

Plussat ja miinukset

+ miellyttävän tuntuinen materiaali
+ pysyi suht kuivana kovemmassakin harjoittelussa
+ ekologinen
+ ei hierrä eikä purista
- housujen koko normaalia pienempi
- kaipasin pientä toppausta toppiin

Color4Caren mallistosta löytyy myös ihan hauskoja "hoitsu-aiheisia" kyniä, joilla voi piristää mukavasti työpäivää tai opiskelua :)



Tehty yhteistyössä yrityksen Color4Caren kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Boostia kevääseen pienryhmästä 🔥

  Kevät Boost-pienryhmävalmennus on tarkoitettu sinulle, joka haluat.. ✅ kehittää kuntoasi toiminnallisella treenillä ✅ nauttia monipuolises...