maanantai 19. maaliskuuta 2018

Kantapään kautta itsekin oppinut


Viime viikolla kirjoitin asiaa kovaa treenaamisesta ja siitä kannattaako jokaista treeniä vetää aina täysillä päätyyn saakka. Lupasinkin kertoilla seuraavassa kirjoituksessa myös omista henkilökohtaisista kokemuksista sekä siitä mitä ne ovat minulle opettaneet vuosien aikana. 
Pystyn hyvin ymmärtämää halun mennä aina kovaa ja haastaa omia rajojaan jättäen kevyemmät ja huoltavat treenit vähemmälle. Olen nimittäin itsekin aikanaan tähän tavalla tai toisella sortunut, mutta onneksi voin sanoa, että kantapään kautta nämäkin asiat on tullut opeteltua, ja nämä opetukset pohjaavat myös perustaa omalle valmennusfilosofialleni.

Kuva: täältä.

Kuten mainitsin, olen itsekin aikanaan sortunut tekemään vain kovatehoista harjoittelua; kuntosalin ohella kävin montaa kertaa viikossa eri ryhmäliikuntatunneilla combatista pumppiin ja spinningistä kuntonyrkkeilyyn. Yleensä tietysti vielä pari kovatehoista tuntia peräkkäin. Tämän ohella vielä omat lajitreenit (salibandy) pari kertaa viikossa päälle. Eli sykkeet nousivat aina sinne lähelle maksimia näissä harjoitteissa. Välillä jopa maltoin käydä hieman rauhallisemmalla body balance-tunnilla, mutta muutoin olin aina menossa pää kolmantena jalkana. Jos siinä ei tule hiki, niin siitä ei ole mihinkään.
Jostain syystä mieleeni on jäänyt eräs kerta combat-tunnilta, jolloin tuumasin yhdelle salitutuistani, että pitäisi tehdä enemmän peruskuntoa kehittävää liikuntaa. Tapahtuneesta on jo pitkä tovi aikaa, joten sen tarkemmin en tuota keskustelua muista, mutta jollain tavalla oma lausahdus on jäänyt pyörimään mielen sopukoihin. Loppujen lopuksi tuo "ilmiö" on hyvin tuttu; tiedät, että sinun tulisi tehdä jotain, mutta syystä tai toisesta asia vaan jää toteuttamatta. Tähän törmää hyvin usein asiakkaiden kanssa ravintopuolen asioissa, tietoa on siitä kuinka tulisi syödä, mutta sitten asioiden käytäntöön vieminen onkin asia erikseen... Voidaan siis sanoa tiedostaneeni tuona aikana sen, ettei pitkäkestoisten kovatehoisten treenien tekeminen monta kertaa viikossa ollut jatkuvana treenimuotona se fiksuin vaihtoehto, mutta koska kroppa oli tuolloin kykeneväinen tähän rääkkiin ja ajatusmaailma "no pain, no gain" eli vahvana, homma jatkui samanlaisena.

En tiedä milloin olisin oppinut olemaan hieman suopeampi itseäni ja treenaamista kohtaan, ellei selän kanssa olisi alkanut hiljalleen ilmaantua ongelmia. Selkäongelmien myötä menon oli pakko rauhoittua, ja lopulta yritin vain löytää liikuntamuodon jota pystyin tekemään kivuitta.
Tuo aika on toinen niistä kantapään kautta opituista asioista, jotka ovat muovanneet omaa suhtautumistani liikkumiseen ja siihen kuinka tärkeää on tehdä myös niitä kehoa huoltavia asioita huolella sekä panostaa monipuolisuuteen ja palautumiseen. (Kirjoitin elokuussa pidemmänkin kirjoituksen siitä, mitä selkäkivut minulle opettivat ja voit käydä lukemassa artikkelin täältä.)

Toisen opetuksen koin muutamia vuosia myöhemmin selkäongelmien alkamisen jälkeen. Muutosten myötä salibandy oli vaihtunut vesipalloon ja säännölliseen kuntosaliharjoitteluun. Selän takia vaihdoin jäsenyyteni erään ketjun kuntosalista kaupungin väestönsuojassa sijaitsevaan saliin, sillä en nähnyt, että olisin pystynyt hyödyntämään salin tarjoamaa palvelua niin hyvin, että se olisi opiskelijabudjetilla ollut järkevää.
Luonnollisesti ryhmäliikunnan jäätyä pois, aikaa kului enemmän rautaa nostellessa (välillä jopa kuusi salitreeniä viikkoon). Vesipallotreeneissä vierähti 2-3 iltaa viikossa, ja kaiken fyysisen rasituksen lisäksi kokopäiväinen opiskelu ja osa-aikainen hierojan työ kuormittivat omalla tavallaan kroppaani. Lopulta huomasin ajautuneeni jatkuvaan flunssakierteeseen, josta ei meinannut tulla loppua. Flunssaa flunssan perään, eikä lääkäristäkään mitään apua ollut. Tovin olin ymmälläni mistä kyseinen kierre mahtoi johtua, yleensä kun vuoteen mahtui ne yksittäiset lyhyet kipeänä olo jaksot. Lopulta ymmärsin, että tämä oli oman kehoni tapa kertoa minulle, että oli aika hidastaa. Kuusi saliharjoitusta viikossa yhdistettynä lajitreeneihin sekä muuhun liikuntaan sekä täysipäiväiseen opiskeluun ja osa-aikaiseen työhön olivat pitkällä aikajänteellä kropalleni liikaa, vaikken itse kokenutkaan tuota aikaa raskaana. Kuormitin siis kroppaani fyysisellä stressillä (liikunta) sekä henkisellä stressillä (työt, koulu yms), ja lopulta raja tuli vastaan. Tehtyäni tämän oivalluksen sain lopulta katkaistua flunssakierteen ja palasin liikunnan pariin maltillisesti ja opiksi ottaneena.

Omien kokemusten kohdalta pystyn siis hyvin samaistumaan asiakkaisiin, joiden suusta kuulee "aina täysillä" tai "en osaa mennä hiljaa" tyyppisiä lausahduksia. Valmentajana haluankin avartaa omien asiakkaiden näkökantaa siitä, ettei aina tarvitse eikä pidä vetää täysillä, vaan välillä on hyvä antaa arvoa ja mahdollisuus myös sille kevyemmälle treenille.

Ihanaa viikon alkua kaikille, ja seuraavalla kerralla annan muutamia vinkkejä siihen kuinka voit tasapainottaa omia treenejäsi.

Kuva: täältä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Neljä liikettä ylävartalolle

Tämä kehonhuoltoharjoitus on kohdistettu tukemaan ylävartalon liikkuvuutta ja hyvinvointia. Näiden liikkeiden avulla kohdistat venytystä mm....