torstai 22. kesäkuuta 2017

Kompressiosukat - onko niistä hyötyä?

Kompressiosukka on eräänlainen puristesukka, jonka paine on määritelty tarkasti. Kompressiosukat sekä muut kompressiovaatteet ovat viimeisten vuosien aikana lisääntyneet erityisesti urheilun parissa - yhtenä buumin nostattajana pidetään Lontoon Olympialaisia.

Kompressiosukat eivät toki ole mikään uusi asia, vaan niitä on käytetty mm. lääkinnällisessä käytössä jo pidemmän aikaan; tällöin sukista käytetään  yleensä nimitystä tukisukat. Tukisukkien hoitava vaikutus perustuu sen luomaan mekaaniseen paineeseen, joka auttaa mm. jalkojen väsymiseen, turvotukseen sekä suonikohjuihin. Paine lisää lymfanesteen ja laskimoverenkiertoa parantaen lihasten hapensaantia sekä aineenvaihduntaa, jolloin maitohappojen poistuminen ja palautuminen voivat nopeutua.



Sukkien kompressiopaine ilmoitetaan elohopemillimetri-yksiköllä eli lyhenteellä mmHg. Kompressio toimii optimaalisesti silloin kun se on kudottu asteittain, jolloin suurin paine kohdistuu nilkkaan pienentyen ylöspäin mennessä. Color4Caren tukisukat on suunniteltu siten, että nilkkaan kohdistuu 18 mmHg paine, pohkeen kohdalle 16 mmHg ja polven alapuolelle 10 mmHg, jolloin suurin paine kohdentuu juuri oikeaan paikkaan. Nilkkaan kohdistuvan paineen voi tuntea selvästi, kun sukat laittaa jalkaan. Varsinkin ensimmäisellä kerralla puristuksen tunsi selkeästi, mutta se ei kuitenkaan tuntunut epämiellyttävältä, ja sukkia pystyi hyvin pitämään koko päivän.

Urheilun ja sairaalahoidon lisäksi tukisukkia on alettu käyttämään nykyään myös yhä enemmän työelämässä. Ja tutkimusten mukaan alaraajoissa käytettävät kompressiovaatteet ovat hyödyllisiä, vaikkei urheilisikaan.
Itsellä kompressiosukat ovat käytössä aina kun lähdemme pidemmäksi aikaa tienpäälle tai tiedossa on pitkä työpäivä, jolloin olen paljon jalkojeni päällä. Myös istumatyössä on suositeltavaa pitää tukisukkia, sillä pitkäaikainen seisominen kuin myös istuminen voivat lisätä riskiä veritulpan syntymiseen. 

Käytän aina välillä kompressiosukkia tai -säärystimiä salibandya pelatessani (pysyvät hyvin ylhäällä :), mutta varsinaista eroa liikuntasuoritukseen en ole omalla kohdallani huomannut. Automatkoilla ja pitkien työpäivien aikana olen todennut sukkien olevan varsin käytännölliset, enkä edes muista milloin olisin pitkää matkaa matkustanut ilman tukisukkia.



Kuvassa testaamani Viidakko-tukisukat. Color4Caren valikoimasta löytyy monenlaista väriä ja kuosia,
 joten jokaiselle löytyy varmasti mieluisan näköinen sukkapari :)


Kaupallinen yhteistyö: Color4Care


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

4 hyöytyä yhdellä liikkeellä

Haluatko.... - vahvistaa keskivartaloa - parantaa olkapään stabiliteettiä - parantaa rintarangan liikkuvuutta - haastaa kehonhallintaa vain ...