perjantai 6. tammikuuta 2017

Uudenvuoden lupaukset ja painonhallinta

Joulu on mennyt ja vuosi vaihtunut uuteen. Uuden vuoden saapuessa meillä on yleensä tapana tehdä uuden vuoden lupauksia. Toiset saattavat päättää aloittaa liikunnan monen vuoden jälkeen, toiset puolestaan haluavat syödä terveellisemmin ja osa asettaa itselleen liikunallisia tavoitteita. Yksi yleisimmistä lupauksista on kuitenkin painonpudotus. Kokosin alle muutamia vinkkejä, jotka auttavat sinua matkallasi kohti tavoitettasi.



1. Mitattavuus

Kun ajatus tavoitteesta on syntynyt, muuta se mitattavaan muotoon. Esimerkiksi "haluan pudottaa 5 kg 4 kuukauden aikana" tai "haluan mahtua 2 koko pienempiin housuihin" ovat parempia ilmaisuja kuin pelkkä "haluan tiputtaa painoa". Vastaavasti "haluan tehdä 20 miesten punnerrusta" on tarkempi määritelmä vahvemmalle kropalle. Kun olet asettanut tavoitteen mitattavaan muotoon, sinulla on määrätietoisempi tavoite ja pystyt paremmin suunnittelemaan välietappeja matkasi varrelle. Välietappien avulla pystyt puolestasi seuraamaan tavoitteen toteutumista paremmin.


2. Välietapit

Olipa tavoitteenasi pudottaa 5 tai 20 kg, kannattaa tavoitteen saavuttamiseen tehdä välietappeja. Eli pilko tavoitteesi pienempiin osiin, ja kun olet saavuttanut välietapin palkitse itsesi jollakin joka todella motivoi sinua. Palkinto voi olla esimerkiksi uudet treenihousut, hemmotteluhoito tai lomareissu.
Välietapit antavat onnistumisen tunteita niin ison kuin pienemmänkin projektin aikana, ja ne potkivat sinua eteenpäin omalla polullasi.

Kirjoita päätavoite ja välietapit ylös paperille.

3. Siivoa ruokakaapit

Ensimmäisenä kannattaa järjestää siivoustalkoot ruokakaappiin ja poistaa mahdolliset "häiriötekijät". Mieliteon yllättäessä on todennäköisempää sortua herkkuihin mikäli kaapistasi löytyy valmiiksi tai sellaisia ruokia, joita aiot projektin aikana välttää. Varsinkin nälkäisenä nopeita hiilihydraatteja sisältävät ruoat huutelevat entistä kovemmin hyllyiltä, ja kynnys tarttua suklaapatukkaan voi olla hyvinkin matala. Pahimman himon yllättäessä kokeile korvata herkut esim. hedelmällä ja pienellä määrällä pähkinöitä.

4. Älä lannistu

Painonpudottaminen on pitkäaikainen projekti, joka vaatii oman aikansa. Tähän väliin tulee mahtumaan niitä hetkiä, jolloin paino tippuu suuremmalla vauhdilla (varsinkin alkuvaiheessa) sekä myös tasaisempiä hetkiä, jolloin tunnet junnaavasi paikallaan. Älä anna näiden tasaisempien ajanjaksojen lannistaa sinua, vaan jatka eteenpäin! Tarvittaessa voit aina kääntyä ammattilaisen puoleen, joka voi auttaa sinua eteenpäin polullasi.

Myös ns. repsahdukset kuuluvat asiaan. Jos joku ilta satut syömään purkillisen jäätelöä sekä levyllisen suklaata, muista ettei se kaada koko projektia. Tärkeintä on palata mahdollisimman pian takaisin normaaliin ateriarytmiin- ja kokonaisuuksiin.



5. Suunnittele viikkosi

Suunnittele tulevan viikon ruokailusi paperille. Mieti mitä ruokia syöt minäkin päivänä ja tee ostoslista sen mukaan. Jos mahdollista tee viikon ruokaostokset kerralla, jolloin säästät aikaa ja vältyt heräteostoksilta.

Suunnittele samalla tavalla myös viikon liikunnat. Kirjaa viikon treenit kalenteriin ylös, näin niistä on helpompi pitää kiinni. Tarvittaessa etsi kaveripiiristäsi treenikaveria, jonka kanssa voitte sopia vaikkapa viikottaiset liikuntatreffit.


6. Visualisoi

Kuvittele mielessäsi miltä näytät ja miltä sinusta tuntuu kun olet saavuttanut tavoitteesi. Voit hyvin pistää silmät kiinni ja käyttää tähän ajatukseen hetken aikaa päivittäin.




Lue myös aikaisemmin kirjoitettu juttu tavoitteista sekä niiden asettamisesta täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

4 hyöytyä yhdellä liikkeellä

Haluatko.... - vahvistaa keskivartaloa - parantaa olkapään stabiliteettiä - parantaa rintarangan liikkuvuutta - haastaa kehonhallintaa vain ...