maanantai 4. tammikuuta 2021

TOP 5 Blogipostaukset vuonna 2020


 

1. Selätä stressi - vinkkejä stressinhallintaa


Viime vuoden suositun blogipostaus oli ehdottomasti Selätä stressi - vinkkejä stressinhallintaan, joka julkaistiin keväällä. Viime vuosi oli varsin erikoinen koronan takia ja stressiä aiheutui monista eri asioista, minkä takia halusin jakaa muutamia yksinkertaisia keinoja, joiden avuilla pystyy taistelemaan stressiä vastaan.


2. Immuniteetti, eli elimistön vastustuskyky


Toiseksi suosituin postaus, kosti immuniteettiä eli elimistön vastustuskykyä. Nämä kaksi postausta kulkevat hyvin käsikädessä, sillä stressillä on huomattava vaikutus myös siihen kuinka immuniteettimme toimii.




3. Liikkuvuuden monet eri kasvot 1/3: Dynaaminen venyttely


Viime vuonna alkoi lyhyt venyttelyn eri muotoihin keskittyvä blogipostaussarja, jossa ensimmäisessä sukellettiin dynaamisen venyttelyn maailmaan. Alussa hieman faktatietoa dynaamisesta venyttelystä ja loppuun on neljä liikkuvuusharjoitusta.




4. Hyvän olon joulukalenteri - 1. Piparkakkukaakao


Joulukuussa oli vuorossa taas avata vuoden Hyvän olon joulukalenteriluukku. Ensimmäinen luukku paljasti herkullisen piparkakkukaakaon reseptin, jossa ei ole käytetty lainkaan lisämakeutusta.




5. Hyvän olon joulukalenteri - 2. Liikkuvuutta jääkiekkoilijalle


Joulukalenterin luukuista paljastui eri lajeihin kohdistuvia liikkuvuusharjoitteita, ja yksi suosituimmista oli jääkiekkoilijoille kohdennettu liikkuvuusharjoitus, jossa liikkeitä tehtiin mm. rintarangalle, pohkeille, pakaralle ja etulinjalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeilitko jo tätä haastetta?

Toukokuun haasteena oli liike, joka kehitti kehonhallintaa, voimaa ja liikkuvuutta. Kyseessä onKarhusta rapuun siirtyminen 1️⃣ Aloita nelink...