perjantai 5. syyskuuta 2025

10 vuotta yrittäjänä

Hyvää yrittäjänpäivää kaikille yrittäjille!

Tämän vuoden alussa tuli 10 vuotta siitä, kun siirryin kokonaan yrittäjäksi.

Toiminimeni syntyi jo vuonna 2008, kun työskentelin JIPON jalkapallojoukkueen hierojana, mutta palattuani Kuopioon vuonna 2009 toiminimi jäi ns. pöytälaatikkoon, kunnes kuusi vuotta myöhemmin nimi muuttui nykyiseen muotoon – Kunto & Kehonhuolto Ira Heinonen – ja matkani yrittäjänä alkoi kunnolla.

Pääpalvelut urheiluhieronta ja liikunta-alan palvelut ovat pysyneet vuosien samoina, mutta uusimpien  koulutusten myötä palveluihin on tullut myös liikkuvuusvalmennus ja purentalihashieronta.

Ajattelin näin yrittäjänpäivän kunniaksi kirjoittaa hieman omia ajatuksia kuluneista vuosista

Kuopioon takaisin muuttaminen neljä vuotta sitten tarkoitti sitä, että hommat aloitetaan puhtaalta pöydältä. Hyvinkäällä työkuviot olivat lähteneet vuosien aikana pyörimään mallikkaasti, joten Savossa odottava uusi alku ei tietenkään ollut ihanteellisen ajatus. Vaakakupissa painoi kuitenkin enemmän paluu kotikaupunkiin: olin jo monta vuotta miettinyt, että kun mahdollisuus tulee palata Kuopioon, siihen tartutaan, ja lopulta mahdollisuus tuli vuoden 2020 syksyllä. 💛🖤

 

Hyvinkäällä työskentelin vielä vuoden 2020 loppuun saakka, ja Savossa aloitin toiminnan seuraavan vuoden tammikuussa. Savossa palaset alkoivat loksahtaa yllättävän mukavasti kohdilleen, kun sain ohjattavaksi vakio ryhmäliikuntatunteja Erimoverin kautta Kolmisopen Foreverilla sekä hieman myöhemmin myös Huippu Centeriltä. KRV:llä aloitin sijaisena ja seuraavana syksynä sain sinnekin vakiotunnit. Viimeisellä KRV-kaudella tunneilla kävi parhaimmillaan samaan aikaan yli 60 sennua – meinasi jo tilat käydä pieneksi. 😅


Vuosien varrella jättäydyin pois KRV:ltä, ja Foren lopetettua ryhmäliikuntapalvelunsa ohjaukseni keskittyivät Huippu Centerille, jossa valmennan ja ohjaan ryhmäliikuntaa edelleen. Itselle yksi merkittävimmistä tapahtumista vuosien saatossa on se, kun useampi Foreverin jumpissani käynyt vakkariasiakas löysi tiensä Huipulle. 💙 Tämä kertoi siitä, että ehkä sitä jotakin on tunneillaan tehnyt oikein.





Kun yrittäjältä kysytään, mikä on parasta yrittämisessä, kliseinen vastaus on varmasti vapaus. Ja se on omakin vastaukseni. Vapaus tehdä niitä asioita joita haluat, tavalla joka sopii sinulle. Toki kääntöpuolena on mm. epävarmuus – ei ole taattua summaa, joka kilahtaisi aina tilille kerran kuussa, sairastumiset ja lomat näkyvät suoraan tilinsaldossa jne.

Rehellisesti sanottuna, olen viimeisten vuosien aikana miettinyt entistä useammin, että ei tämä yrittäminen kovin houkuttelevaa ole Suomessa. ALV:ien nostot, YEL-muutokset ja alarajahuojennuksen poistuminen ovat tuoneet omat lisähaasteensa pienyrittäjille eikä maailmanmeno ole edesauttanut tilannetta. Mutta vielä yritetään porskuttaa eteenpäin.. 😅

Yrittäjyys on siis edelleen aikamoista vuoristorataa, mutta juuri nämä samat vuodet ovat tuoneet mukanaan myös huikeita kohtaamisia ja ihania ihmisiä, joiden kanssa saan tehdä työtä.

Iso kiitos siis kaikille asiakkailleni – niin vanhoille kuin uusille. Teitä varten tätä hommaa tehdään. 💙

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Liikunnan Iloa & Voimaa- pienryhmä käynnistyy ke 8.10.2025

  Liikunnan Iloa & Voimaa-pienryhmävalmennus kokoaa yhteen liikunnasta kiinnostuneet, jotka haluavat löytää liikunnan ilon ja vahvistaa ...