keskiviikko 18. elokuuta 2021

Mikä aiheuttaa puolieroja kehoon?


Oletko koskaan huomannut puolieroja kehossasi joko voiman tai liikkuvuuden suhteen? Tietynlaiset puolierot kehossamme ovat normaaleja; nämä aiheutuvat pitkälti siitä olemmeko oikea- vai vasenkätisiä. Myös jaloista meillä on yleensä toinen puoli vahvempi. Oikea- ja vasenkätisyys korostuu ihan arkisissa tilanteissa kuten kynällä kirjoittamisessa sekä ruoanlaitossa. Jalkojen puolelta esimerkiksi voidaan ottaa painonnoston saksausliike, jossa toinen jalka liikkuu vartalon eteen ja toinen taakse samalla kun paino työnnetään pään yläpuolelle: yleensä vahvempi jalka tulee luonnollisesti etujalaksi. Arkisempi esimerkki voisi puolestaan olla se, että seisot jalat vierekkäin ja lähdet kallistumaan eteenpäin, kunnes tunnet pakottavaa tarvetta siirtää toisen jalan eteen  estäen sinua kaatumasta. Yleensä tässäkin harjoitteessa on luonnollista tuoda vahvempi jalka eteen.

Kuten huomaat pieniä, normaaleja puolieroja meidän kehossamme on, mutta näiden lisäksi kehossamme saattaa olla suurempia puolieroja, jotka voivat johtaa pitkällä tähtäimellä esimerkiksi loukkaantumiseen tai rasitusvammoihin.  Näiden puolierojen syntymiseen yksi syy löytyy nykyisestä elämäntyylistämme: nykypäivänä on normaalia istua päivät pitkät tuolilla, mikä vaikuttaa heikentävästi ryhtiimme (mm. olkapäiden kiertyminen eteenpäin) sekä vatsalihastamme voimantuottoon.  Työmme saattaa olla yksipuolista, jolloin teemme esim. kiertoliikettä enemmän toiselle puolelle kuin toiselle, myös mailapelit ovat hyviä esimerkkejä lajeista, jotka saavat kehossa aikaan toispuoleisuutta.
Toki arjestakin löytyy esimerkkejä, jotka edesauttavat vartalon epätasapainoa: rappusten nouseminen aina vahvemmalla jalalla, seisominen toisen jalan varassa, samalla kyljellä nukkuminen, laukun tai muun painavan esineen kantaminen aina samalla puolella jne. Tarkastelu osoittaa, että jo arkielämässä on paljon asioita, jotka voivat edesauttaa puolierojen syntymistä. Treenaamisen maailmasta on syytä nostaa esille myös yksipuolinen harjoittelu ja sen vaikutukset kehoon (lähestytään tätä näkökulmaa jossain toisessa postauksessa).

 

Miten puolierot vaikuttavat kehoosi?

Oli kyseessä sitten voimasta tai liikkuvuudesta johtuva puoliero ovat seuraukset samat: lihakset eivät pysty työskentelemään enää tasaisesti, vaan kuormitus jakautuu epätasaisesti kehoon. Tämän vääristyneen jakautumisen takia on mahdollista, että alamme kompensoimaan liikkeitä jostain muualta ja siirrämme suurimman osan rasituksesta yhteen kohtaan. Kun rasitus jakautuu epätasaisesti, joutuvat ns. terveet alueet työskentelemään entisestään, minkä seurauksena nämä alueet joutuvat ennen pitkää ylirasittuneiksi. Myös riski loukkaantumiselle kasvaa.

 

Tavoitteena täydellinen tasapaino?

Tärkeää on ymmärtää, että kehossamme on aina jonkin verran toispuoleisuutta, minkä takia tarkoituksena ei ole pyrkiä täydelliseen tasapainoon.  Ydinideana on saada tasapainottua kehon suurimmat puolierot mm. liikkuvuudessa, minkä ansiosta riski loukkaantumiselle pienenee. Erinomainen esimerkki tulee jenkkifutiksen maailmasta. Kaudella 2007 amerikkalainen valmentaja Gray Cook esitteli kahdelle NFL-joukkueelle (Bears ja Colts) testipatteriston, jonka tarkoituksena on löytää kehon heikot lenkit, saada puolierot tasapainotettua sekä vähentää näin loukkaantumisia. Mitä tuloksia joukkeissa sitten nähtiin kauden aikana? Molempien joukkueiden pelaajat pysyivät koko kauden pelikuntoisena sekä selvittivät tiensä Super Bowliin! Aika huikeaa, eikö vain? Samaisen kauden aikana Atlanta Falconsin riveissä tapahtui seitsemän kauden päättävää loukkaantumista. Seuraavana vuonna Falcons otti samaiset testit käyttöönsä, minkä ansiosta kaudella 2008 joukkueessa loukkaantumiset tippuivat seitsemästä vain yhteen pieneen loukkaantumiseen, joka tapahtui off-seasonilla.


Haluatko valmistella kehosi hyvin ennen seuraavaa treeniä? Lataa ilmainen Toiminnallinen alkulämmittely-opas, josta löydät viisi dynaamistaliikkuvuusharjoitusta parantamaan mm. kyykyn liikkuvuuttasi sekä avaat lantionseudun kireyksiä. Lataa opas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

4 hyöytyä yhdellä liikkeellä

Haluatko.... - vahvistaa keskivartaloa - parantaa olkapään stabiliteettiä - parantaa rintarangan liikkuvuutta - haastaa kehonhallintaa vain ...