maanantai 23. heinäkuuta 2018

Vaihtelua porrastreeniin

Pispalan portaat.


Kävimme reilu viikko sitten pyörähtämässä Tampereella, ja teimme samalla reissulla hieman tuttavuutta Pispalan portaisiin. Itsestäni rappustreenit tuovat mukavaa vaihtelua näin kesäaikaan, ja mieluummin suuntaan askeleeni rappusille kuin lähden juoksemaan tasavauhtista lenkkiä. Mutta sen lisäksi, että tikittäisit rappusia edes-takaisin, voit ottaa mukaan muutamia liikkeitä, joiden avulla saat treenattua myös räjähtävyyttäsi.

Seuraavaksi pientä videon pätkää kolmesta liikkeistä, joiden avulla saat räjähtävyyttä sekä myös yläkropan töihin.



Vinkkejä liikkeisiin
1. ja 2. liikkeessä pyri tekemään hyvä hallittu alastulo hypyistä. Pysäytä hetkeksi paikalleen, ja ponnista sen jälkeen voimakkaasti seuraavaan toistoon. Katso, että polvet ja varpaat menevät samaan suuntaan. Samoin kuin kyykyssä, et halua hypyissä polvien notkahtavan sisäänpäin!
Kädet rytmittää liikettä.

3. liikkeen voit tehdä hypyllä tai ilman, jos haluat antaa jaloille hieman huilia, niin tee vain mittarimato ja punnerrus osio, ja siirrä jalat rauhallisesti lähelle käsiä. Punnerruksissa varo päätäsi, ettet saa muhkua otsaan ;)

Ja kaikkihan tietysti muistaa myös sen keskivartalon tuen kaikissa liikkeissä :)

Näitä maisemia kelpaa katsella! Jos jotakin kaipaan tänne Hyvinkäälle, niin se on ehdottomasti vesi!

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Kolme suosikkiliikettäni kuminauhalla

Videolta löydät kolme suosikkiliikettäni kuminauhalla, jotka pureutuvat mukavasti olkapäihin sekä rinnan alueelle. Näitä liikkeitä teen lähes poikkeuksetta jokaisessa alkulämmittelyssä - välillä teen kaksi ensimmäistä liikettä kepin kanssa ja välillä kuminauhalla, jonka avulla liikkeeseen saa taas vähän erilaista tuntumaa. Kuminauha on myös siinä mielessä mukava vaihtoehto, että jäykkinäpäivinä kuminauhan joustavuus antaa myöden ja näin liikeradan saa helpommin pidettyä rentona.

Muutama vinkki liikkeisiin 

- Muista kaikissa liikkeissä pitää keskivartalo aktiivisena, jottei selän neutraaliasento pääse hajoamaan
- Pidä liike mahdollisimman rentona ja flowmaisena
- Pyri pitämään kädet mahdollisimman suorana kahdessa ensimmäisessä liikkeessä
- Kolmannessa liikkeessä laita lavat töihin; kun viet käsiä sivulle, lähennä samalla lapojasi, jolloin saat heräteltyä myös yläselän lihaksia